Alpakka on kotoisin Etelä-Amerikasta, Andien vuoristosta. Se kuuluu kamelieläimiin ja on alunperin jalostettu villantuotantoon. Alpakan historia ulottuu yli 5000 vuoden taakse ja se on vanhin tunnettu ihmisen jalostama kotieläin. Perun inkoille alpakka oli myös uskonnollisesti tärkeä eläin.
Alpakan villi kantamuoto on vikunja ja alpakka on sukua myös laamalle.
Maailmassa on nelisen miljoona alpakkaa ja niistä valtaosa elelee Etelä-Amerikassa. Suomeen ensimmäiset alpakat tulivat vuonna 2002. Tällä hetkellä Suomessa on arviolta yli 1300 alpakkaa ja noin 100 laamaa.
Täysikasvuinen alpakka painaa noin 70-90 kg ja sen säkäkorkeus on noin metrin.
Tyttöalpakkaa kutsutaan emäksi ja poika-alpakkaa oriksi tai orhiksi. Alpakat elävät noin 15-20-vuotiaiksi.
Hankinta-arvoltaan alpakka on kallis eläin. Hintahaarukka on laaja muutamasta tuhannesta eurosta aina kymmeniin tuhansiin saakka.
Nykypäivän alpakoita käytetään villantuotannon ohessa muun muassa lemmikkieläiminä, maisemanhoitajina sekä eläinavusteisessa toiminnassa. Alpakan käyttö terapiaeläimenä on yleistynyt paljon viime vuosien aikana. Eläinavusteiseen toimintaan koulutetut alpakat ovat rauhallisia ja niiden kanssa voidaan työskellä myös sisätiloissa. Niiden pehmeät anturat eivät jätä jälkiä lattioihin ja ne ovat sisäsiistejä. Monet kuvailevat alpakan ääntä ja olemusta rauhoittavaksi.
Alpakkaemän tiineys kestää pitkään, noin 11-12 kuukautta. Alpakan jälkeläistä kutsutaan vasaksi tai criaksi ja niitä syntyy vain yksi kerrallaan. Vasa painaa syntyessään 6-9 kg. Vasa pyrkii jaloilleen heti syntymänsä jälkeen ja jo muutaman tunnin ikäisenä se kirmailee pitkillä koivillaan. Alpakoiden laumayhteisö on tiivis ja vasaa saattavat hoitaa muutkin kuin oma emä. Meidän "lapseton" Blue-alpakka hoivailee ja on innostunut jopa imettämään muiden emien vasoja.
Alpakoista puhutaan usein laamoina, mutta ne eivät ole sama eläin. Molemmat ovat ihmisen jalostamia eläimiä, mutta suurikokoisempi laama on jalostettu pääasiassa kuormajuhdan tehtäviin. Laaman villi alkumuoto on guanako.
Alpakka ja laama voivat myös risteytyä keskenään. Meidänkin tilaltamme löytyy tällainen risteytys, Jasmin. Jasmin on kooltaan huomattavasti isompi kuin puhdasrotuiset alpakat ja sen pään muoto on myös "laamamaisempi".
Alpakoita on kaksi päätyyppia: huacaya, jonka villakuitu on kiharaisen pörröistä sekä suri, jonka villakuitu on hyvin pitkää ja suortuvina laskeutuvaa. Huacaya on yleisin alpakkarotu, sureja kaikista maailman alpakoista on vain murto-osa. Oman tilamme alpakat ovat huacaya-rotuisia.
Huacaya-alpakoita on 22 eri väriä! Yleisin väri on valkoinen sen monikäyttöisyyden vuoksi. Perinteinen tapa on ollut käyttää luonnonmukaisia värejä, mutta alpakanvilla soveltuu erinomaisesti myös värjättäväksi.
Myös meidän tilamme alpakoista suurin osa on väriltään valkoisia. Muuta värimaailmaa meillä edustaa vaaleanruskea (eli fawn) Windia sekä tummanharmaa Jasmin.
Alpakat ovat erittäin laumasidonnaisia ja tarvitsevat aina ympärilleen lajitovereita. Ne kommunikoivat keskenään erilaisilla ääntelyillä ja yleisimmin niiden kuulee pitävän hiljaista hyminää. Ääniskaalaa on kuitenkin moneksi, viserrystä tai "vappupillia" muistuttavasta hälytysäänestä aina riitatilanteiden aiheuttamiin korkeisiin kirkunoihin ja kiljahduksiin.
Usein tilamme vierailijat kysyvät, että sylkeekö alpakka? Alpakat kommunikoivat sylkemällä toisiaan tosipaikan tullen, esimerkiksi puolustaessaan itseään tai ihan vaan siksi, mikäli kaveri ei kehotuksista huolimatta toimikaan halutulla tavalla. Alpakat ovat kuitenkin varsin sopuisia ja useimmiten jo pelkkä elekieli tai uhkaus sylkäisystä riittää.
Sylkäisy saattaa olla vain pelkkää ääntä, ilmaa ja kuolaa, mutta kunnon panos sisältää alpakan mahan sisältöä eli mahahappojen sulattamaa hapanta ja haisevaa ruokamassaa. Ja se onkin täyttä tavaraa se!
Alpakat ovat helppohoitoisia eläimiä. Ne ovat vaatimattomia, vähään tyytyväisiä ja siistejä; kaikki käyttävät samaa vessapaikkaa - ja useimmiten yhtäaikaa.
Meillä alpakat elelevät pihatossa, missä ne pääsevät vapaasti sisätiloistaan myös ulkoilemaan suureen aitaukseen. Alpakat tarvitsevat riittävästi liikkumatilaa ja kesällä niiden olisi hyvä päästä laiduntamaan.
Alpakka on ruohonsyöjä ja kotiseuduillaan Andeilla alpakat vaeltavat laajoilla alueilla laiduntaen. Suomessa alpakan pääasiallista ravintoa on laadukas, hyvä heinä ja kesäaikaan laidun. Heinää kuluu päivässä yhtä alpakkaa kohden noin 2 kg. Porkkanat ovat monien alpakoiden herkkua. Meillä alpakat saavat sisäruokintakaudella heinän lisäksi viljaa, rehupellettejä, vitamiinipellettejä sekä sinimailashaketta.
Alpakka märehtii, mikä tarkoittaa, että levossa ollessaan se pureksii ruokansa toiseen kertaan. Alpakalla on kamelieläinten tapaan vain kolme mahaa ja tämä poikkeaa esimerkiksi lehmästä tai lampaasta, joilla on neljä mahaa.
Alpakoilla, kuten muillakaan märehtijöillä ei ole yläleuassa etuhampaita, vain kova ientyyny.
Alpakalla ei ole varsinaista sorkkaa tai kaviota, vaan "tassumainen" pehmeä antura, jonka etuosassa on kaksi kynttä. Pehmeän anturansa ansiosta alpakka ei kuluta maaperää sorkka- tai kavioeläinten lailla.
Alpakan kynsihuolto kuuluu normaaleihin hoitorutiineihin ja kynnet huolletaan säännöllisesti leikkaamalla ylimääräinen kasvualue pois kerintöjen yhteydessä sekä tarpeen tullen. Alpakan jalanjälki on hauskasti hieman sydämenmuotoinen.
Alpakan villa kasvaa vuodessa 12-25 cm ja yhdestä eläimestä saadaan 2-4 kiloa villaa.
Alpakka keritään kerran vuodessa alkukesästä.
Alpakanvilla on tunnetusti maailman hienoimpia ja arvokkaimpia kuituja. Alpakan villakuitu on erittäin kestävää, pehmeää ja sopii myös useimmille villalle herkistyneille, sillä se ei sisällä lanoliinia. Laadukas alpakanvillatuote ei myöskään kutita tai pistele tavallisen villan tavoin.
Alpakan villakuidun paksuutta määritellään mikronilla. Yksi mikroni on tuhannesosa millimetriä. Ihmisen hius on noin 60-80 mikronia, hienoin alpakkakuitu voi olla jopa alle 15 mikronia.
Monessa alpakanvillatuotteissa mainittu babyalpakka ei tarkoita alpakkavasan villaa, vaan sillä tarkoitetaan laadukkaimpia, alle 20 mikronin hienon hienoja villakuituja.
