Puinen neulanpidike ja yksi huovutusneula
Huovutusneulaa käytetään kuiva- eli neulahuovutukseen. Kokeile kätevää neulanpidikettä. Pakkaukseeen sisältyy yksi keskikarkea huovustusneula.
Neulahuovutus on kuivahuovutustekniikka, jossa villan tiivistykseen käytetään huovutusneulaa. Huovutusneula on ohut hyvin terävä neula, jonka kärjessä on pieniä väkäsiä, jotka tiivistävät villaa siirtäen kuituja sen sisällä ja näin villa tiivistyy eli huopuu.
Huovutusneulalla voi myös esimerkiksi koristella tai paikkailla märkähuovutuksella tehtyjä huovutustöitä. Huovutusneula katkeaa hyvin herkästi kovaan alustaan osuessaan, joten suosittelemme käyttämään esimerkiksi paksuhkoa vaahtomuovia huovutusalustana. Villakuidut asetellaan kerroksittain levyn päälle. Neulalla pistellään nopein liikkein ylös alas pistellen villakerrosten läpi ja näin villakerrokset sekoittuvat ja tiivistyvät. Pidä neulausliike pienenä, "tikuttavana" ja pysy työn pinnassa. Neulalla on tarkoitus työntää kuitu läpi nurjalle puolelle pienellä liikkeellä. Työtä kannattaa aika ajoin tarkistaa nurjalta puolelta, että kuidut ovat tulleet näkyvästi läpi. Pistelyä jatketaan kunnes työ on sopivan tiivis. Pidä neulaa tarkasti pystysuorassa, sillä neula katkeaa helposti vääntyessään. Ole varovainen, neula on todella terävä!
Vinkki! Tee oma heijastin käyttäen apuna piparkakkumuottia. Täytä muotti huovutusvillalla (myös karstattu raakavilla käy). Neulaa villa huolellisesti kauttaaltaan, kunnes sitä muodostuu levymäinen ja kiinteä. Käännä huovutustyö ja neulaa myös toiselta puolen. Leikkaa heijastinkankaasta tai heijastintarrasta huovutustyöhön sopiva kuvio ja kiinnitä.
Valmistettu Kiinassa
Toimituskulut:
Kirje 2,90 EUR (pienet lähetykset, ei seurantaa)
Matkahuollon paketti 4,90 EUR